sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Arkistoista: Sunnuntailapsemme syntymä

Tiedättekös ne kaikki pelottelut synnytyksen kamaluudesta? Kyllä, toki synnytys sattuu ja siinä voi käydä ikäviäkin asioita, mutta se voi sujua myös hyvin. Minäpä jaan merkiksi siitä teille synnytyskertomukseni noin kolmen vuoden takaa. Jos olet katkera ja traumatisoitunut omasta synnytyksestäsi, et ehkä halua lukea tätä, sillä tästä et valitettavasti vertaistukea saa.

Tämä teksti on tuotu sellaisenaan aiemmasta blogistani.

***

Rakas tyttömme päätti noudattaa kohteliaasti äitinsä aiemmin heittämää veikkausta ja syntyi siis rv:nä 39+0 viime sunnuntaina mitoilla 49cm ja 3730g. Tässä pikainen kertomus tapahtuneesta, vaikka paljon kaikkea muutakin kirjoitettavaa olisi mielessä näin ensipäivistä.

Kuten olin vähän odottanutkin, synnytys oli nopea (äitini ja siskoni ovat olleet nopeita synnyttäjiä). Kun ensimmäinen merkki – lapsiveden lorahtaminen – tapahtui yhden jälkeen yöllä, oli synnytys kokonaan ohi jo kello viiteen mennessä. Lapsivettä tuli vain pieni määrä, mutta päätimme melkeinpä heti lähteä synnärille, vaikkei yhtäkään kipeää supistusta siinä vaiheessa ollut tullut*. Oikea ratkaisu, sillä kun pääsimme sairaalalle, kätilö totesi tulotarkastuksessa minun olevan jo 4cm auki. Lapsivesikalvo oli kuitenkin jäljellä, joten eipä sitten selvinnyt, mistä vettä oli lorahtanut.

(* Aiemmin päivällä oli supistellut kipeästi yhdynnän seurauksena, mutta ne supistukset olivat loppuneet jo kokonaan siis ennen iltaa… tiedäpä sitten, oliko sillä kuitenkin osuutensa synnytyksen käynnistymiseen juuri saman vuorokauden sisällä.)

Hieman synnärille saapumisen jälkeen alkoivatkin sitten supistukset ja päätin mennä ammeeseen. Mitään epiduraalia en edes ajatellut, sillä kivut eivät olleet pahoja tuossa vaiheessa ja koko epiduraalipuudutus ällöttää minua jo ajatuksena. Ammeessa olin noin 40 min., kunnes kivut alkoivat käydä lähes sietämättömäksi & kätilö tarkasti tilanteen. Hänen ihmetyksekseen olin jo lähes kokonaan auki. Pikaisesti paikalle hälytettiin lääkäri, sillä päätin ottaa kohdunkaulan puudutteen ja reunaa oli vielä juuri ja juuri riittävästi jäljellä sitä varten. Lääkäri ehti puudutteen pistämään, mistä ei montaa minuuttia mennyt, kun tunsin tarvetta ponnistaa. Ja suoraanpa siinä lähdettiin itse asiaan.

Hengittämisen kohdalla vähän ”epäonnistuin” ponnistamisten aikana, sillä en oikein kyennyt noudattamaan ohjeita ja hengitys alkoi mennä vähän hyperventiloimiseksi. Joka tapauksessa, vain muutama supistus & (ikävä kyllä myös) episiotomia tarvittiin siihen, että vauvamme ulos saatiin. Ponnistin perinteisessä asennossa selinmakuulla ja se jotenkin jäi vähän harmittamaan, etten edes saanut kokeilla muita asentoja (no ei kukaan kieltänyt, mutta siinä en sitten ehtinyt ajatella koko asiaa).

Nyt harjoittelemmekin jo vauva-arkea kotona. Vauvamme on toistaiseksi ollut helppo tapaus, joka ei turhia itkeskele. Imettäminen sujuu hyvin ja maitoa riittää itselläni enemmän kuin tarpeeksi. On aivan uskomattoman ihmeellistä, että nyt meillä vihdoin on sylissämme kauan toivomamme lapsi!

Edit: Sairaalan papereista vielä virallinen synnytyksen kesto.

Vaihe 1: 02:08
Vaihe 2: 00:14
Vaihe 3: 00:08
Yhteensä siis: 02:30

Kätilö totesi synnytyksen jälkeen, että ehkäpä ensi kerrallakin kannattaa sitten nopeasti lähteä sairaalalle. :D Silloin kun sairaalalle saavuttiin, niin oli vähän sellaisen oloinen, että taas yksi yli-innokas ensisynnyttäjä (vaikka sanoinkin, että äidin puolella suvussa paljon syöksysynnyttäjiä, minkä vuoksi heti lähdettiin), mutta muuttipa nopeasti asennettaan, kun olin sitten jo sen 4cm auki ja tilanne alkoi nopeasti edetä.

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerrohan sinäkin mielipiteesi!