perjantai 28. elokuuta 2015

Málaga @ Costa del Sol

Málagan provinssin pääkaupunki, josta löytyy myös alueen lentokenttä. Kaupungista/kaupunkiin pääsee helposti lähijunilla (renfe) ja busseilla. Tässä merkinnässä muutamia nähtävyyksiä, joihin olen itse tutustunut + lisäksi linkkejä muutamaan paikkaan, jossa ei ole vielä tullut käytyä. Kaikki kuuluisimmat nähtävyydet sijaitsevat Málagassa melko lähellä toisiaan, joten niihin voi tutustua vaikka kävellen. (Tämä merkintä on tuotu aiemmasta blogistani.)

Málaga

Málagan paikallisbussiliikenteen aikataulut ja reitit. Paikallisbussimatkalla on hintaa noin euron verran.

Nähtävyyskierros on myös hyvä tapa tutustua Málagaan ja sen tärkeimpiin nähtävyyksiin; astu punaiseen Sightseeing-bussiin, joka pysähtyy yhteensä 15 pysäkillä. Busseja kulkee noin puolen tunnin välein. Samalla "hop on, hop off" -lipulla (aikuisilta n. 20e, lapsilta vähemmän) voit matkustaa kyseisillä busseilla koko vuorokauden ajan. Voit poistua ja nousta kyytiin niin monta kertaa kuin haluat. (Samalla lipulla pääsee myös pidemmällä olevalle Jardín Botanicolle, kun vaihtaa bussia pysäkillä 1.)

Gibralfaron linna / Castillo de Gibralfaro

Jos linnat ja linnoitukset kiinnostavat, Gibralfarossa kannattaa käydä poikkeamassa. Tai vaikka linna ei kiinnostaisi, on kukkulan huipulta hienot näkymät. Paikka on ihan Málagan keskustassa. Vuoren (131 metriä korkea) huipulle kulkee busseja, mutta toisaalta ihan hauska kokemus on kiivetä sinne itse (hyvät polut ja portaikot menee). Nimim. helteisenä päivänä kyseisen matkan noussut. ;) 

Gibralfaroa ulkopuolelta

Sisäänpääsymaksu itse linnaan taisi olla muutaman euron verran.
Paikassa ei sinänsä mitään kovin ihmeellistä ole, mutta kyllä siellä pari tuntia ihan mukavasti menee. Lapsetkin varmaan tykkäävät linnoituksessa seikkailla, koska erilaisia portaikkoja menee todella paljon jne. Lisätietoja esim. Wikipediassa (es).

Alcazaban linnoitus ja arkeologinen museo löytyvät Gibralfaron linnan vierestä. Lisäksi alueelta löytyy myös roomalainen amfiteatteri. Lisätietoja esim. Wikipedia (es).

El Parque de Málaga

Iso ja hieno puisto (joka on samalla kasvitieteellinen puutarha) keskellä Málagan keskustaa. Puistoon ei ole mitään sisäänpääsymaksua, vaan sen läpi voi kulkea katsellen monenlaisia kasveja ja patsaita sekä suihkulähteitä.

Parque de Málaga


Parque de Málaga näkyy myös ylhäältäpäin tämän merkinnän ensimmäisessä kuvassa ("Málaga kuvattuna Gibralfarosta"). Jos aikaa riittää ja rentouttava kävely puiston läpi kiinnostaa, niin suosittelen. Tietoa lisää vaikkapa Wikipediassa (es).


Lähellä Málagan keskustan renfe-asemaa on iso El Corte Inglés -tavaratalo. Kyseisen ketjun tavarataloja on toki todella monissa muissakin kaupungeissa. Hintataso on kyseisissä kaupoissa melko korkea, mutta jos on etsimässä esimerkiksi jotain merkkivaatteita, kaupassa kannattaa käydä.

Málagasta löytyy toki paljon shoppailupaikkoja jokaiseen makuun (ja julkisella liikenteellä pääsee helposti myös lähikaupunkeihin, jos aina ei jaksa Málagassa pyöriskellä).

El Corte Inglés

Ostoskeskus: Plaza Mayor, Parque de Ocio

Plaza Mayor on iso ostospaikka lähellä Málagan kenttää (huom! ei siis keskustassa). Junalla tai Málagan paikallisbusseilla pääsee paikkaan helposti, jää pois Plaza Mayor -pysäkillä. Junien aikataulut.

Paikasta löytyy mm. monia kenkä- ja vaateliikkeitä & ravintoloita. Plaza Mayorin nettisivut.

Plaza Mayor on kaunis ostoskeskusalue

Aivan Plaza Mayorin lähellä on myös IKEA. Hieman joutuu kuitenkin kiertämään, että sinne pääsee (junaradan yli kun ei oikein voi hypätä...).

Lue lisää Aurinkorannikon ostoskeskuksista tästä merkinnästäni.

Muita nähtävyyksiä

* Satama-alue on Málagassakin hieno; näkyy tämän merkinnän ensimmäisessä kommentissa. (Kun me vierailimme satama-alueella, siellä oli mm. mahdollisuus päästä tutustumaan monien erilaisten laivojen sisäpuolelle.)

 * Málagan katedraali / Catedral de Málaga. Hieno kirkko keskustassa. Lisätietoja esim. Wikipedia (es). Sisäänpääsymaksu on muistaakseni noin 5e; itse en sisäpuolella ole käynyt.

Kirkkoja riittää

* Málagassa on todella monia erilaisia kirkkoja. Jos ne kiinnostavat, kannattaa etsiä käsiinsä turistikartta.

* Upealta näyttävä kasvitieteellinen puutarha: Jardín Botánico-Hístorico de Málaga. Ei sijaitse keskustassa, vaan kauempana.

* Picasso-museo / Buenavista-palatsi & Picasson syntymäpaikka. Malagahan on Picasson synnyinkaupunki ja siksipä kaupungista löytyy häneen liittyen nähtävyyksiä. Museo löytyy keskustasta: nettisivut. Synnyinpaikan nettisivut. (Itse en ole näihin tutustunut, joten en sen enempää osaa sanoa.) Museoita toki löytää kaupungista paljon muitakin, lue esim. tämä.

* Málagassa on useampia paikkoja, joissa voi käydä tutustumassa flamencoon. Ks. esimerkiksi Flamenco Diquela.

Malagan keskustassa

Lisää tietoja nähtävyyksistä myös Málaga Turismo -sivustolta!

Casa Mira -jätskibaarista sai herkullista jäätelöä

Eri kaupunkien nähtävyyksistä tarkemmin kertovia merkintöjäni:
Torremolinos | Benalmádena | Mijas Pueblo | Fuengirola | Marbella | Gibraltar

Huomaa lukea myös:
Lapsen kanssa Aurinkorannikolla - yli 15 kivaa käyntikohdetta

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti

Kerrohan sinäkin mielipiteesi!